Muutos

Merkinnät ovat muuttaneet uuteen osoitteeseen. Tule sinäkin. Tilaa myös uusi syöte.

Paavo Väyrysestä pääministeri!

Ehdottomasti päivän hauskin poliittinen uutinen: Paavo Väyrynenlähtee keskustan puheenjohtajakilpaan, ja voi siis nousta pääministeriksi. Siinäpä vasta näkemystä ja kokemusta maan johtoon!

Voin jo kuvitella ihmisten tuhisevan illalla televisioiden ääressä, että voi jumalauta nyt oikeesti, eikö se ikinä lopeta. Varsinkin siinä vaiheessa kun Väyrynen kajauttaa tiedotustilaisuudessaan Hesarin mukaan:

“Väryseltä, 63, kysyttiin myös, milloin hän aikoo jäädä eläkkeelle. “En koskaan”, Väyrynen vastasi.”

Väyrystä kannattaa pääministeriksi Facebookissa jo 95 henkeä ja määrä senkun kasvaa koko ajan!

(tämä blogi tässä osoitteessa siirtyy jossain vaiheessa ajasta iäisyyteen, jahka saan pystytettyä uuden viima.net/xx -osoitteeseen. Tosin en ajatellut sen olevan tuo xx, mutta eipä tuokaan olisi hassumpi, oikeastaan. Ilmoitan täällä kun ilmoitettavaa on.)

Nyt ottaa kaikki päähän!

Olen taas unohtanut, miksi blogataan, mutta nyt muistin: tämähän on mainio tapa haukkua puolijulkisesti kaikkia ärsyttäviä asioita! Nyt haukun.

Ensinnäkin, katsoin puolivahingossa A-studiota, jossa keskusteltiin kauppojen sunnuntaiaukiolosta. Ohjelmassa Harri Jaskari lässytti muille ihan kuin se olisi puhunut jollekin vauvoille. “Kyllähän kulutajat haluavat että kaupat ovat auki sunnuntaisin, sehän on kaikkien etu. Jos pienyrittäjä ei halua pitää kauppaa auki niin ei ole pakko, lässynlässyn”. Äskeisellä Jaskari taisi vastata toimittajan kysymykseen siitä, että sunnuntaisinhan pitää maksaa tuplapalkkaa mikä lisää palkkakuluja ja siirtyy ennen pitkää tuotteiden hintoihin. Eli lässytti aiheen vierestä. Vauvatyylinen lässyttäminen on joskus käsittämättömän rasittavaa. Tiedän sen, koska osaan itse tarvittaessa lässyttää hermostumatta pitkään ja typeriä, mikä hermostuttaa kuuntelemaan joutuvan.

Jaskarin lässytysohjelman perään tuli vielä se ohjelma, jossa vaimot lähtevät viikoksi pois ja kylän miehet joutuvat pärjäämään ihan itsekseen. En tiedä kumpi tuossa ohjelmassa on typerämpää: osallistujien partiarkaalinen, sukupuolitettu idioottimaisuus vai koko ohjelma itsessään, sen takiahan joku itseään ruokkimaan kykenemätön, täysavuton mutta varmaan miehekäs mies joutui johonkin sairaalaan.

Ja sitten vielä tänään Tampereelta 17:37 lähtevällä lähijunalla reissaamiseni oli sekin kärsimystä: juna lähti vasta kello 18:00, koska se tuli Helsingistä myöhässä asetinlaitevian vuoksi. No, ei haitannut, ei tässä nyt niin kiirettä ollut ja tiesin, että juna kirii helposti vartin aikataulustaan kiinni kun edessäkään ei ole mitään junaa, joka hidastaisi. Paitsi että ei kirinytkään, koska kuljettajana oli joku hipsukkatorvelo, joka ei viitsinyt ajaa maksiminopeutta, ja asemia lähestyttäessä lasketella körötteli vapaalla energian säästämiseksi. Riihimäellä aikataulua olisi taas voitu kiriä kun siellä normaalisti tönötetään 7 minuuttia paikallaan. Mutta eipä tietenkään kiritty sielläkään kun jostain syystä vain kuljettaja ei vaivautunut saamaan junaa nopeammin eteenpäin. Krääääh. Lopulta Helsingissä oltiin sitten kello 19:57, 16 minuuttia myöhässä.

Lisäksi tämä blogi ottaa päähän: Suncomet hukkaa jostain syystä ärsyttävän usein tämän aladomainosoitteen eikä lataa tätä ollenkaan. Vaihtaisin nämä tyhjänpäiväiset jaaritukset Bloggeriin, mutta en saa tätä blogia siirrettyä sinne koska Blogger ei suostu lataamaan tätä. Kräääh.

Nainen kaahasi, siis niin hirveetä
Ja tämä ärsyttää kanssa: Naiskansanedustaja. Naisautoilija. Nais sitä ja nais tätä, helvetti. Onneksi opiskelen tässä periodissa naistutkimuksen perusteita. Niillä luennoilla voi sielunsa silmin nähdä, kuinka typerien sovinistiäijien korvista savu nousisi jos olisivat paikan päällä. Ehkä saankin vielä jonkun korvista savun nousemaan lässyttämällä sille vauvapuheella feministisestä teoriasta.

Vuokra-asunto Tampereelta, toivottavasti joskus

Kävin taas tutustumassa yhteen Opiskelijoiden vuokravälityksen ilmoittamaan vuokra-asuntoon Tampereella, nyt Tiiliruukinkadulla. Asuntohankinnalla alkaa hiljalleen olla enemmän kiire, joten olen hieman tinkinyt aiemmasta, nirsosta linjastani ja lähtenyt katsomaan hieman epämääräisempiäkin asuntoja. Tämä oli nyt ehkä jo turhankin epämääräinen: keskimääräistä sotkuisempi meininki, ja asunnossa oli omistajan vanhoja huonekaluja, joita ei saisi hävittää. Varastoon saisi kyllä siirtää. Putkiremontti olisi alkamassa ennen vuodenvaihdetta, mutta urakoitsija puuttuu vielä. Poislähtiessä näkyi, kun viereisessä asunnossa vanha täti kunteli partsilta että mitäs siellä naapurissa, eli tässä tarjolla olleessa asunnossa, oikein puhutaan.

Muuten tänään ei olekaan ollut suuresti ohjelmaa, lähdin Mikkelistä IC-junalla kello 11:08 kohti Pieksämäkeä, missä ehti hetken tallustella ja ottaa muutaman kuvan rautatieasemasta. Jatkoin matkaa 12:28 lähteneellä IC-junalla kohti Tamperetta. Molemmat matkat sujuivat kivasti tyhjässä, vanhassa ykkösluokan hyttiosastossa. Jyväskylän jälkeen onnistuin nukkumaankin osan matkasta mukavan kesäisissä matkatunnelmissa.

Tässä kesässä harmillisinta on ehkä ollut junamatkailun vähäisyys. Koska VR:n Lomapassi on nykyisin riistohintainen, opiskelija-alennukseton ja huonoehtoinen, ei ole tullut sitä enää hankittua. Viime kesänä voin maksattaa junamatkani valtiolla, mistä kiitos Suomen asevelvollisuusjärjestelmälle, mutta tänä kesänä olisi ostettava ilmeisesti kertalippuja joka matkalle. Toisaalta kun tänään istuin junassa mietin, miten ulkona on ihanan aurinkoinen ilma, mutta itse istun vain täällä sisällä. Nyt illalla taidan yrittää osua tapaamaan muutaman tulevan opiskelijan samalta alalta.

Käväisin viime torstaina (20.8.) ilmoittautumassa yliopistolla, ja nyt olen ihan virallisesti opiskelija Tampereen yliopistossa. Hassua, en olisi ehkä uskonut. Ilmoittautuminen tuntui jännittävältä käännekohdalta noin kaksi minuuttia, sitten se alkoi tuntua jo vähän vähemmän jännittävälta. Istuin muutaman tunnin uuden opiskelupaikkani aulan perukoilla kannettavan kanssa. Ei ollut aula liioilla pistorasioilla siunattu sekään, mutta perältä löytyi sentään pari pistoketta. Takana oli omituinen, tyhjä nurkkaus, jossa ilmeisesti sijaitsi ennen pankkiautomaatti. Tuolia tosin ei ollut, mutta siirsin sellaisen pistorasian kupeeseen kun ajattelin, että mulla on nyt tämän koulun opiskelijana oikeus moiseen.

Lähtiessä harhailin hieman ympäri yliopistoa, jottei kaikki olisi niin outoa koulun alkaessa ensi viikolla.

Kävin torstaina vilkaisemassa myös yhtä asuntoa, silloin Armonkalliolla. Viehättävää seutua pienine, kapeine katuineen. Asuntokin oli ihan miellyttävä, kaappitilaa olisi ollut paljon, mutta ikkunasta olisi näkynyt vain vastapäinen talo ja parkkipaikka. Ei siis oikein innostavaa. Jos näitä ei olisi edessä, näkyisi rautatielle. Tämä taas on ärsyttävää: asua niin lähellä rataa, mutta kuitenkin niin ettei sinne näe. Vuokratasot sentään ovat sangen siedettävät Helsinkiin verrattuna, tästä olisi saanut pulittaa 420 euroa kuussa, neliöitäkin oli sentään vaille 30.

Näyttöä odotellessa tuli jaariteltua toisen asunnonetsijän kanssa. Hän kertoi asuneensa aikanaan Nekalassa ja todenneensa kaupunginosan viehättävän ulkokuoren puistoineen ja puutaloineen pettävän, huumekauppaa riitti ja naapurikin jakeli tappouhtauksia. Nyt kaupunki kuulemma yrittää taas siistiä aluetta ja tyhjentää jotain ongelmataloa asukkaista. Kiinnostavaa, koska kävin viime viikolla katsomassa yhtä asuntoa Nekalasta, viehättävän puutalon yläkerrasta ja kaikki vaikutti silloin oikein viehättävältä. Sitä tosin en ottanut, matka keskustaan vei kävellen yli puoli tuntia ja asunto oli turhan pieni ja ikkunoitu sisäpihalle.

Armonkalliolta asemalle kävellessä suretti Tampereen ratapihan makasiinien purkutyömaa. Kauhistelin myös huomatessani, että myös aika röttelökunnossa olevien makasiinien lisäksi paikalta taidetaan purkaa myös muutama puinen, viehättävä asuintalo ja tiilinen toimistorakennus. Kaikki vanhoja, hienoja rautatierakennuksia. Paitsi ne makasiinit olivat kyllä jo parhaat päivänsä nähneet. Tilalle rakennetaan tietysti tylsiä lasibetonihökötyksiä, joita on jo maailma täynnä ja joissa kenelläkään ei ole varaa asua.

Kesäkuun kuulumiset

Kesäkuun kuulumiset hieman myöhäisesti, statuspäivityksinä, joiden epäilen kenties jossain vaiheessa kaikkoavan. Olen muuten ollut vähän sitä mieltä etten ole tänä kesänä tehnyt oikein mitään, mutta eihän tämä nyt ihan siltä kuitenkaan näytä.

Yritän muuten keksiä tälle blogille jotain uutta nimeä, Onnelliset kohtaa alkoi jo kyllästyttää.

28.6.2009 11:00 – 14:03, siirtyminen IC73-junalla Helsingistä Mikkeliin, mukavasti taisi mennä koko matka sellaisessa vanhassa ykkösluokan hyttiosastossa.

27.6.2009 – Meikkis osallistui tapahtumaan PAX 09 -festivaali Alppipuistossa. Tosin enemmän pienen sosiaaliseeraamisen merkeissä, Pelle Miljoona kuului taustalla. Tämä oli se hauska tapahtumaviikonloppu, jolloin Helsinkiin saapuivat metallimusiikki-ihmiset (Tuska), homot (Pride) ja indie-ihmiset (Pitkä kuuma kesä Suvilahdessa. Kävinkin siellä hetken aidan takana kuuntelemassa Disco E:tä, mutta se oli sieltä kaukaa kuunneltuna vähän tylsää ja suuntasin sitten Kallioon ja Alppipuistoon.)

25.6.2009 klo 16:22 – Meikkis is hih-hop-fiiliksissä: Sitku alko näkee mitä räp on, ni hiphop haaveet haalistu niinku michael jäckson. (Tämä oli kyllä ihan sattumaa, kuuntelin Ruudolfia pitkästä aikaa. Seuraavana yönä Michael sitten taisi heittää lusikan nurkkaan.)

24.6.2009 klo 22:39 – Meikkis kuuntelee kun Donald-setä huutaa televisiossa! Miksiköhän sen muuten pitääkin huutaa koko ajan, kasvattaakohan se egoa?

23.6.2009 klo 16:42 – Meikkis pitää paltsun juusto-pinaattipiiraan, auringon, merenrannan ja kannettavansa kanssa. Ja taas niiden tyhmien muurahaisten. Hankintalistalle voisi laittaa piknikkivilttimäisen asian, ja seuraava kannettava voisi ehkä olla valkea. Se voisi aurinkoisella ilmalla olla tätä mustaa kivempi käyttää.

22.6.2009 klo 19:33 – Meikkis paltsuaa auringon, nurmikon ja kannettavan kanssa Kaivopuiston rannassa Ursinin kallioiden nurmikolla. Ja muurahaisten, yöks-yöks. Tässä mieli lepää kivasti kunhan unohtaa, että Iranissa tapetaan iihmisiä oikein joukolla ( http://www.flickr.com/photos/kurdistan4all/ ) ja että tätä maata johtaa dementoitunut, typeriä lässyttävä setä, jonka toimintaa ohjaa kepulaisten maakuntasheikkien joukko. Niin ja että niitä ihmisiä etsitään tapettavaksi Nokian toimittamilla systeemeillä. Mutta, vähänkö menee iso purjelaiva tuolla, tahdon isona ehkä tuollaisen!

17.6.2009 klo 16:51 – Meikkis kävi maakuntalehdessä pätemässä graffiti- ja blogiasioissa ja suostui vielä kuvaankin, vaikka oli ajatellut vakaasti kieltäytyä. Nyt kyllä hävettää kamalasti. Samalla tuli käytyä sen toimituksessa kätevästi, en ollut vielä aiemmin sitä nähnyt.

Tämän jälkeen reissasin Mikkelistä Pieksämäen, Tampereen ja Hämeenlinnan kautta Helsinkiin nähdäkseni sen Toijalassa olleen VR-tapahtuman jossa vaunuja oli tippunut kiskoilta. Tampereelta matka jatkui bussilla noin 21:10, turhan tiiviisti. Hämeenlinnassa tuli seurattua VR:n edustajien sekoilua jossa kukaan ei tuntunut tietävän mistään mitään. Lopulta olin Helsingissä noin 00:30 kun aikataulun mukaan siellä olisi pitänyt olla 22:36. Kiinnostava kokemus, minkä vuoksi tätä kautta reissasinkin, olisihan Mikkelistä päässyt Helsinkiin häiriöittä bussilla tai normaalilla Kouvolan kautta menevällä junallakin.

16.6.2009 klo 15:03 – Meikkis on maalla ja kuuntelee repeatilla Frederikin Titanicia. Vähänkö hauska biisi! Oisin ässä ainutkertainen!

13.6.2009 klo 11:58 – Meikkis Rantasalmella. Eilen syötiin paikallisessa thairavintolassa (varsin jännittävä) ja käytiin mökillä kääntymässä. Siellä kukkui käki, joka aina välillä unohti mitä se oli sanomassa. (Samalla käytiin visiiteillä Varkaudessa ja Savonlinnassa, minne aiotaan rakentaa typerä ohikulkutie pilaamaan kaupungin kauniita järvimaisemia).

11.6.2009 – Meikkis vaihtaa landespedeksi 8:41 lähtevällä Z-junalla ja Lahdessa edelleen Mikkeliin vievään pikavuorobussiin. Mummolaan. Eikä meikkis muuten voi ymmärtää tuota jalkapallohuliganismia (Suomi-Venäjä -ottelu Helsingissä). Miksei siitä nouse lainkaan samanlaista päpätystä kuin ituhippien kadunvaltauksista yms. touhuista? Koska jalkapallo ja kännissä & jalkapallon vuoksi tappelu ovat perinteisiä suomalaisia instituutioita?

8.6.2009 klo 14:47 – Meikkis sanoo tiedotusopin pääsykokeessa käytyään että helvetin helvetti noiden kaikkien ihmisten kanssa. Mutta nyt alkoi kesäloma, jee! Toivottavasti se myös loppuu joskus johonkin. (Pakenin kokeesta mahdollisimman rivakasti Tuomiokirkon puistoon istumaan aurinkoon läppärin kanssa, syömään suklaata ja jäätelöä ja miettimään Rubikin tahdissa, että mitä tekisin seuraavana vuonna.) “Ja ihan ok:sti meni, mutta olen aika varma ettei se riitä. Ne piirtelyt syö multa entistä enemmän pisteitä, joten muiden vastausten pitäisi olla tosi timanttista, eikä ne ole kuin “ihan kiva” -luokassa.”

Puistoistuminen oli muuten mukavaa, mutta ötököiden määrä on kyllä rasittava, yhden jättiöttiäisen hakkasin jo kengällä hengiltä, onneksi ei kukaan ole ihan naapurissa katsomassa. Joskus tulevaisuudessa edessä olevaa kannettavahankintaa ajatellen täytyy myöntää, että auringossa ja ulkokäytössä valkealla koneella olisi oma, merkittävä etunsa tähän mustaan verrattuna.

Tampereelta takaisin kohti Helsinkiä 19.37 lähteneellä R-junalla. Muistelin että viimeksi tässä junassa oli täyttä, mutta ehkä se oli joku pyhä. Ja istuinkohan jostain syystä toisessa päässä. Nyt viimeisessä osastossa on ainakin ollut mukavasti tilaa koko matkan. Tosin kannettavan akku loppui, samoin vesi. Söin Tampereella asematunnelin pizzeriassa, ihan mukava ja edullinen. Joskin aika roskaruokaa pitsakin on, ja kun sitä on vielä kerralla syötäväksi niin paljon. Ruuasta tallustelin vielä aseman pohjoispuolen makasiineille jotka luulen pian purettaviksi.

7.6.2009 klo 23:34 – Meikkis jännitti vaaleja vaikkei pitänytkään. Kivastihan näissä kävi. Joensuu on muuten edelleen kiva kaupunki: siellä vihreät nousi isoimmaksi puolueeksi.

6.6.2009 klo 13.15 – 14.00 meikkis kävi katsomassa Asa & Jätkäjätkät tapahtumassa Basso Festival Koffin puistossa. Asa räppäsi mm. pilven polttamisesta, puolipilvisessä ilmassa.

5.6.2009 klo 15:04 – Meikkis huomasi, että kaulaliina on paikallaan Suomen kesässä, muuten voi saada nuhan. (Ja kevyen nuhan vuoksi oli bussia mukavampi istua junassa. Joten kävin lukemisen merkeissä Lahdessa ja sieltä vielä Karjaalla.)

(Näinä väliin jäävinä päivinä olen käynyt lueskelun ohella Kauniaisissa, torkkunut muutamassa bussissa Espoossa, käynyt Suomenlinnassa, tutustunut Vantaalla Koivukylään [IMO vähän kauhea paikka] ja Peijaksen sairaalaan.)

2.6.2009 klo 20:25 – Meikkis ennakkoäänesti kello 19.59, tosin en ihan viimeisenä. Mutta nytpä on äänestetty. (Äänestin Postitalolla ja kiirehdin sieltä linjan 474 bussiin, jossa lueskelin vähän ja kävin katsomassa maaseutu-Vantaata Katriinan sairaalalla.)

1.6.2009 klo 19:13 – Meikkis osti ilosaarilipun ja Asan uuden levyn, hih. Kävi myös lukemassa meren rannalla. (Olin muuten sitä mieltä, että en lukenut meren rannalla mutta näköjään olen muistanut väärin. Tämä lienee tapahtunut Kaivopuiston rannassa. Asan levy on ollut vähän pettymys ehkä, joskin se lienee hieman välikausityyppinen julkaisu muutenkin.)

Ajo-oikeus vuoteen 2056

Keksin taas uuden kriteerin tulevia asuntohankintojani ajatellen: olisi tosi kiva, jos ikkunasta näkyisi skeittipaikalle! Lisäksi olisi kiva, jos näkyisi raitiovaunuja, junia tai vähintään busseja. Ja tietysti olisi kiva olla jollain keskeisellä, dynaamisella paikalla.

Harmi, ettei täältä Lasipalatsista taida saada asuntoja, tämähän muuten täyttäisi jo melkein kaikki nuo kriteerit. Paitsi junien sijaan näkyy vain rautatieasema. Ja tuolla sitä taas Kiasman edessä nuoriso skeittailee niin iloisen ja yritteliään näköisnä.

Kävin päivällä hakemassa pysyvän ajokortin, ja nyt autolla saa huristella vuoteen 2056 saakka, ellei tötöile jotain liikenteessä oikein kunnolla. Ja toisin kuin luulin, lukee uudessakin ajokortissa vielä Mikkelin poliisilaitos Helsingin sijaan.

Pitäisi pohdiskella taas vakavasti tulevaisuutta ja ehkä haeskella joihinkin kouluihin. Ehkä pitäisi hankkiutua johonkin pitkäkestoiseen opiskelupaikkaan jo ihan siksi, ettei tätä samaa asiaa tarvitsisi miettiä joka hemmetin kevät. Vaikka onhan tämä ongelma tähänkin asti aina jollakin tavalla ratkennut. En vain jaksaisi edes aloittaa taas taas pohdiskelua siitä, mitä haluaisin tehdä isona. Tai siis vanhempana, tuskin musta paljoakaan tämän isompaa tulee.

Vuokraa Vuokraturvalta upea asunto Kalliosta

Entistä asuntoani näköjään tarjotaan vuokrattavaksi. Vuokrakaan ei ole siitä, mitä minä vielä puolisen vuotta sitten maksoin, noussut kuin vaatimattomat 100 euroa, eli noin 20 %. Ei ihmekään, ettei tuo ole kenellekään Vuokraturvan listoilla olevalle asunnonhakijalle kelvannut, vaan on pistetty julkiseen välitykseen. Niin ja valtiohan sen vuokran aikanaan maksoi, kun valtio on keksinyt että kaikkien nuorten miesten pitää jotenkin osallistua isänmaan puolustamiseen. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka Pohjois-Korea keksii vallata Linnanmäen, joten onhan sitä nuorten miesten yhdessä varauduttava tällaisiin haasteisiin.

Vuokran korotetulla satkulla saisi asioida uudemmalla vessanpöntöllä ja käyttää neliön kokoisessa vessassa myös uutta lavuaaria ja suihkua. Tai ehkä siinä vessassa on nyt jo puolitoista neliötä. Lisäksi saisi jalkojensa alle laminaattilattian aiemman, ruman muovimaton sijaan, jonka tosin peitin matoilla. Olisivat voineet muuten vaihtaa myös jo vaihtaa sen kaasulieden sähköhellaan.

Oikotie poistaa kohde-esittelyt netistä kun kohdekin poistuu, joten kopioin vielä ilmoituksen tiedot tähän, muutaman pikku täydennyksen kera.

Kerrostalo, 24,0m², Aleksis Kiven katu 10 a A, Helsinki, Kallio (Se on kyllä Harjua eikä Kalliota, Kallioon on matkaa 2 korttelia.)
610,00€/kk
“Juuri putkiremontista valmistunut hyväkuntoinen yksiö loistavalla paikalla eloisassa Kalliossa (eloisa = taloyhtiössä asuu muutama puliukko, joskaan eipä niistä haittaakaan ollut). Kauniiissa vaaleasävytteisessä keittokomerossa ilo valmistaa ruokaa (ilo toivottavasti hoitaa myös tiskaamisen tai hankkii jonkun vesilaarin täydentämään yhden altaan käsittävää tiskiallasta, joka ei ole kauhean käytännöllinen). Lämminsävyiset tapetit ja vaaleat laminaattilattiat antavat asuntoon kodikkaan tunnelman. Loistavakuntoinen laatoitettu kylpyhuone kiiltelee uutuuttaan ja on varsin toimiva. Yksiön säilytysongelmiin ratkaisua tarjoaa asunnosta löytyvä vaatehuone (jonka oviaukko on tosin niin pieni, että lihava ihminen jää siihen kiinni. Mutta siinäpähän ratkeaa sitten ehkä jotain muitakin ongelmia säilytyksen lisäksi). Kallion kaupunginosan monipuolinen palvelutarjonta aivan käden ulottuvilla (palvelutarjonta käden ulottuvilla = ikkuna on ensimmäisessä kerroksessa kadun puolella, joten voit suoraan ikkunasta ostaa vaikka huumeita ohikulkijoilta) ja mainiot kulkuyhteydet useaan suuntaan pääkaupunkiseudeulla (jos alkaa v*tuttaa, pääsee nopeasti pois) (no okei, ne kulkuyhteydet on kyllä oikeasti hyvät ja se on hyvä asia). HTV-kaapeli. Heti vapaa.”

Tosin jos se ei olisi noin kallis, voisin silti harkita sen vuokraamista kun olihan se enimmäkseen ihan kiva koti.

Näitä vuokra-asuntoilmoituksia selaillessa on muuten ihmetyttänyt myös, kuinka nykyisin lisätään usein kohteen ydintietoihin WC. Siis 1h+kk+wc+vh -tyylisesti. Kai nyt WC:n edes voisi automaattisesti olettaa kuuluvan asuntoon? Sitä paitsi jos asunnossa ei ole WC:tä, ei se silloin IMO ole enää edes asunto vaan jokin muu vuokrattava juttu, anteeksi nyt vaan.

Maailma hukkuu paskaan

“Liikekaupunki Ideapark vaihtaa rock-moodiin lauantaina 10.5. Kello 19.00 alkavassa Iltakonsertissa Negative, Lovex ja Flinch heittävät täysimittaiset keikat. Iltakeikan juontaa Big Brotherista tutut Sauli ja Niko.”

Ajattelin mennä tuonne gonzo-hengessä katsomaan, minkälaista on Negative-Lovex -keikalla (ja Nikoa ja Saulia), mutta hemmetti, siitä olisi pitänyt maksaa 15 euroa. Eli ei.

Oikeastaan avasin päivitysikkunan vain kertoakseni, että aion kohta lähteä etsimään uutta DE-levyä, jännittää.

Jossain Radio Helsingiltä kuuluneessa laulussa laulettiin näin, mielestäni varsin hauskasti:

“Sillä maailma hukkuu paskaan,
me vain luemme lehtiä.
Pitäis nopsaan laulaa rastaan,
jos se meinaa ehtiä.”

Äh, nyt mulla alkoi soida tuo päässä. Ehkä kuitenkin parempi kuin koko eilisillan päässä soinut Aikuinen nainen. Näemmä kappale olisi Jarkko Laineen säveltämä, googletin, kun en tällaisista asioista muutoin juurikaan ole perillä. Samaa sanoitusta on näemmä siteerattu joissakin iltapäivälehdistöä käsittelevissä nettikeskusteluissa.

Lisäys, 15:57. Jatkossa voisi varmistaa nämä julkaisupäivät aina ENNEN kuin menee taas kolmeen eri kauppaan kiroilemaan, että miten helvetillä nyt ei yhtä levyä saada hyllyyn julkaisupäivänä. Palataan levyasiaan siis keskiviikkona, 7.5.2008. Hmph.

There's a thing in my pocket

Hmph. Haluaisin myös snoukata. Olen muuten ihan kauhean kateellinen ihmisille, jotka ehtivät käydä koulussa/töissä/molemmissa, tehdä kaikkea hauskaa ja jännää ja sitten vielä kertoa netissä tehneensä kaikkea hauskaa/jännää. En käsitä, miten ne ehtii. Määkin haluan!

Myöntäkääpäs muuten pois, ihan varmasti joku teistä kirjoitti tänne tuon kommentin ja nauraa nyt siellä, että no nytpä sillä varmasti meni herne nenään. Ja mä ehdin jo ilahtua, että lopultako tänne löysi joku jankkaava, hauska anonyymi kommentoimaan kun kommentit on aina yleensä hauskoja, mutta kuitenkin se on huijausta. Nyyh. Olen niin epäkiinnostava, etteivät edes anonyymit jaksa käydä valittamassa. Musta kun on ihan kerrassaan liikuttavaa, jos aivan tuntemattomat ihmiset heittäytyvät avuliaiksi ja välittäväisiksi ja tulevat kertomaan elämänohjeita täällä internetissä. Oikeassa elämässä se on hieman ahdistavaa.

Kävelin tänään töihin ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon ja se onkin näköjään nopeampaa kuin bussilla parin pysäkinvälin kulkeminen. Mutta tulee vain jotenkin masentava kuva maailmasta, kun näkee ensimmäiseksi aamulla 20 thaihieronta/striptease/lesbo-dominashow/sm/yms. -paikkaa. There's a thing in my pocket on muuten hauskasti ilmaistu. Mutta se nyt ei liittynyt äskeiseen, eikä siis minuunkaan, tai siis tuli vaan mieleen. Äh, hitto.

Niin mutta, tahdon edelleen uuden tukan, ja parisuhteen kanssa. Ei kuitenkaan tuossa järjestyksessä. Anonyymejä ja ei-anonyymejä neuvoja ja ehdotuksia vastaanotetaan. En tiiä mihin parturiin menisin kun oon viimeksi käyny sellaisessa 6 vuotta sitten Mikkelissä ja se täti nyhti ikävästi hiuksista. Ei siis ainakaan sinne. Eikä sinne enää ehkä pääsisikään kun sen talo purettiin viime vuonna.